Filosofis-arkisesti matemaattisesta aihepiiristä

Runo kakkosesta Kaks osoittaa parillisuuden; kaikkialla minne se sopii tasamäärän, se olemassa on; ja niin on se parillinen, minne kaks tasan sopii. Niin monta on kakkosta tasan luvussa, kuin luku suhteessa kahteen tasan olla voi; jos niin vaan voi. Sillä jollei voi, luku parillinen olla ei voi.

Runo nollasta Kahdeksaan käy kaks neljä kertaa; Kuuteen se pujahtaa kolme kertaa; Neljään se sopii kahdesti; Nollaan se ei sovi yhtään kertaa; ei yhtään paria siinä ole. Ei yhtään jälkeä kahdesta. Missä on parini? Kysyy nolla lakonisesti.

Paremmin kirjoitettuna eräs vanha nollaa koskeva postaukseni Jakolasku on käänteinen toimenpide kertolaskulle. Kertolaskussa nolla ”nollaa”, minkä hyvänsä luvun: 0 * a = 0, olipa a mikä hyvänsä reaaliluku. Tämä nollaaminen poistaa kerrottavalta luvulta koko identiteettinsä, tuloksena pelkkä 0. Esim. kertolaskussa 1 on neutraalialkio: 1 * a = a , olipa a , mikä hyvänsä luku eli luku 1 säilyttää luvun identiteetin. Näkemykseni tapauksesta 1 * 0 = 0: Luku 1 ei säilytä primäärisesti nollan identiteettiä, vaan nolla säilyttää omansa ja riistää luvulta 1 sen identiteetin (kertolasku on vaihdannainen: 1 * 0 = 0 * 1). Vastaavasti tapauksessa 0 * 2 = 2 * 0, luku nolla riistää luvulta 2 koko sen identiteetiin, mukaan lukien parillisuuden. Luvulla 0 ei ole yksikäsitteistä rationaali-ilmaisua, niitä on itseasiassa äärettömän monta, jotka ovat muotoa: Supistettuna luvulla 2 on yksikäsitteinen rationaali-ilmaisu: Lasku 0 / 2 toisinilmaistuna on Eli saamme: Koska no